Tim Burton on ollut jo pidemmän aikaa yksi suurimmista suosikkiohjaajistani ja siksipä kuumeisesti odottelinkin, mitä tällä synkkien satujen mestarilla olisikin tällä kertaa tarjolla. Tokihan olen alkuperäisen Frankenweenie-lyhytelokuvan, jonka takia Burtonille aikoinaan näytettiin ovea Disneyltä, nähnyt, mutta jo pelkästään uusi esitystapa stop motion-animaationa antoi paljon odotettavaa. Odotus meinasikin saada paniikin oloisia piirteitä, kun Frankenweenietä ei meinannut ilmestyä Finnkinon tulevan ohjelmiston joukkoon, vaikka ensi-iltapäiväkin tuli ja meni Yhdysvalloissa. Tennispalatsin seinällä pitkään ollut juliste lupasi kuitenkin elokuvaa tulevaksi, joten ihan Dreddin kaltaisesta vihan sekaisesta hysteriasta ei ollut tällä kertaa kysymys.

Kuten nimikin antaa ymmärtää, kyseessä on siis eräänlainen versiointi Frankenstein-teemasta. Victor Frankenstein on nuori, yksin talon ullakolla pieniä projektejaan puuhasteleva, hieman erakoitunut poika. Victorin ainoa ystävä on perheen koira, Sparky, joka sitten epäonnekseen jääkin auton alle. Murheen murtama Victor ei jää kuitenkaan toimettomaksi, vaan päättää herättää hurtan takaisin eloon koulunsa uuden tiedeopettajan innoittamana. Ja kun tieto henkiinherätetystä koirasta leviää muille koulun oppilaille, on luvassa tietenkin paljon harmia ja sekavaa sähellystä.

Juonihan ei anna oikeastaan mitään kummallista uutta, jos on tuon alkuperäisen version nähnyt. Tai edes jonkun muun parodisoinnin Frankensteinistä. Varsin perusluonteinen tarina on kuitenkin eheä, mutta valitettavasti se on kovin ennalta arvattava ja siksi jopa hieman tylsähkö. Se onkin sinänsä sääli, Burtonin elokuvat kun ovat yleensä tarjoilleet varsin hienoja ja jopa yllättäviä tarinoita. Tällä kertaa on kuitekin luvassa suhteellisen perus Disney-pullaa.

Mustanpuhuva animaatio on näyttävää katsottavaa. Omaa arvostustani lisää vielä toteutus stop motionina, joka vaatii aivan toisenlaista omistautumista tekijöitään kuin esimerkiksi perus tietokoneanimaatio vaatiin. 3D formaattia käytetään varsin onnistuneesti tehokeinona siellä täällä elokuvassa mm. hurjien perspektiivien sekä ruudusta kohti tulevien eläimien muodossa. Näin mielestäni 3D:tä pitäisikin käyttää, viime aikoina kun on tuntunut siltä, että 3D:n alkuhuuman jälkeen sen käyttäminen muuten kuin pakollisena lisänä on täysin unohdettu.

Ääninäyttely on hyvää keskitasoa läpi elokuvan, mitään varsin ilmiömäistä ei kuitenkaan Frankenweenien näyttelijöiden suorituksista nouse esiin. Näyttelijäkaarti ei ole ihan Hollywoodin a-listaa, mikä onkin positiivinen ylätys. Pääosin ääninäyttelijöinä kuullaankin Burtonin elokuvista jo ennestään tuttuja, vähän nimettömämpiä, mutta varsin osaavia, tähtiä. Eli ei: Johnny Depp ei löydy tällä kerralla elokuvan lopputeksteistä. Viiden elokuvan mittainen putki herrojen yhteistyöstä katkesi tällä kertaa kuolleeseen koiraan.

Parasta antia itselleni Frankenweeniessä on kuitenkin runsaat media-, ilmiö- ja elokuvaviittaukset. Välillä selvästi parodisoiden, välillä taas kunniaa osoittaen oman osansa saavat niin Hello Kitty, Omen-elokuva kuin itse Vincent Pricekin, ja näiden viittauksien bongailu saakin varmasti monet katsomaan Frankenweenien toiseenkin kertaan.

Vaikka Frankenweenie viihdyttävä animaatio, Tim Burtonilta on silti lupa odottaa enemmän. Frankenweenie on niin keskinkertainen, ettei se jätä katsojaan oikein minkäänlaista mielikuvaa. Jotenkin tuntuu, että yrittäminen ei ole ollut tarpeeksi kovaa ja Frankenweenie on jäänyt siitä syystä vähän vajaaksi.

6/10 tähteä.

Frankenweenie @ IMDB