Vähän aikaa on tullut taas pidettyä hiljaiseloa leffa-arvostelujen kirjoittamisen suhteen. Syynä tähän on ollut oikeastaan viikonloppukiireet, jotka ovat estäneet säännöllisen elokuvissa käymisen sekä myös viimeaikainen keskittyminen lähinnä tv-sarjojen katsomiseen. Kyllä, 7 tuotantokautta Dexteriä ja 5 Breaking Badia voivat vähän syödä aikaa elokuvien katsomiselta. Nyt alkavat tosin jaksot käymään vähiin ja Stockmannin Hullut Päivät tarjosivat taas otollisen tilaisuuden hakea kasa leffalippuja, joten luvassa onkin näillä näkymin ainakin 15 leffateatterivisiittiä seuraavan puolen vuoden ajalle.

Eilen kävimme pitkästä aikaa nauttimassa aimo annoksen ihan oikeaa science fiction elokuvaa. Itselleni scifi on lajityyppinä kaikista rakkain, mutta juuri tästä syystä olenkin ehkä scifiä kohtaan kaikista kriittisin. Valittu elokuva kuitenkin antoi trailerin perusteella paljon odotettavaa ja lähdinkin suhteellisen avoimin mielin Oblivionia katsomaan.

Scifielokuva on viimeaikoina ollut selvästi nousussa ja niiden aihepiireissä ja teemoissa on myös menty positiivisempaan suuntaan lähes vuosikymmenen kestäneen scifi-kauhu yhdistelmän dominoimisen jälkeen. Ja tulossa onkin varsin paljon näyttävääkin scifiä (mm. seuraava Riddick elokuva, Star Trek Into the Darkness ja monta muuta) ja odottetavissa onkin, että scifin ystäville on tulossa varsinaiset kulta-ajat ainakin hetkellisesti. Toivottavasti tämä myös heijastuu kirjallisuuden puolelle ja lähinnä kirjakauppojen valikoimaan. Tällä hetkellä kun kirjakauppojen outo ristisiitosvaliokomahylly, fantasia-scifi, tahtoo sisältää lähinnä vampyyriaiheisia teiniromantiikkakirjoja.

Tom Cruise nähdään Oblivionin päätähtenä Jack Harperin roolissa (joka vähän erehdyttävän paljon kuulostaa toiselta Cruisen tähdittämän elokuvan, Jack Reacherin, kanssa saman nimiseltä hahmolta. Näyttääkö Cruise sitten niin paljon Jackilta?) luotaimia korjaavana teknikkona vieraan sivilisaation kanssa käydyn sodan jälkeisellä maapallolla. Ihmiskunta pisti koko arsenaalinsa likoon tässä sodassa ja lopputuloksena oli radioaktiivisen saasteen tuhoama maailma. Ihmiskunta päätti ottaa siis kosmisia hyppyjä tekevät jalat allensa ja loikata kehdostaan avaruuden pimeyteen ja etsiä uutta kotia Titanista. Jäljelle jäivät vain teknikkoparit, jotka edesauttavat suuria harverstereita keräämään energiaa merivedestä.

Alkutarina on varsin eeppinen, mutta valitettavasti ehkä vähän liikaa scifiä lukeneena sieltä spottaa jo suoraan tarinan juonen jujun rivien välistä. "Yllättävä käänne" ei tulekkaan varmasti kaikki Oblivionin trailerit nähneelle missään määrin yllätyksenä. Juoni on muutenkin Oblivionissa harvinaisen lineaarinen ja muistuttaa lähinnä huonosti kirjoitettua tietokonepeliä.

Mutta mikäpä minä olen valittamaan? Jos haluan vaikeita juonenkoukeroita ja syvällisiä hahmoluotauksia, otan sitten käsiini mielummin kirjan. Scifi-elokuvissa olennaista on se kunnon teknoporno ja sitähän tarjoillaan varsin hyvällä maulla Oblivionissa alusta loppuun. Tarinan sijoittuessa vain reilun kuudenkymmenen vuoden päähän, tekniikka on vielä varsin inhimillistä, mutta kunnon ihmetyksen tuntua varsinkin rakenteiden skaalan ja innovatiivisuuden kanssa saa jokainen tieteishaaveilija tämän elokuvan kohdalla ämpäritolkulla. Ompahan loppukohtauksen fiiliksetkin himan ottaneet jotain tunnelmaa oikein Avaruusseikkailu 2001:stä. Toimintaa Oblivionissa on, joskin vähän yllättäen se ei ole edes lähelläkään pääosaa elokuvan kerronnassa.

 Oblivionin ohjannut Joseph Kosinski on muuten tullut tunnetuksi jo esikoisohjauksestaan Tron: Legacyn osalta. Oblivion perustuu ohjaajan omaan, vielä toistaiseksi julkaisemattomaan, sarjakuvaan. Toivottavasti sarjakuva saadaan jonain päivänä ulos ja se syventää tarinaa hieman lisää.

Oblivion tarjoilee suoraviivaista ja rehellistä scifiä ilman kauhuelemettejä. Siltä osin siis kyseessä on varsinainen herkkupala niille, joita on alkanut kovasti ahdistamaan scifin pakkonaittaminen kujajuoksukauhun kanssa.  Tällaista saisi tulla lisääkin runsaissa määrin.



7/10 tähteä.

Oblivion @ IMDB