Jättiläisrobotteja! Kukapa niistä ei pitäisi? Monet minut tunteva voisi väittää, että minä en niistä pidä, mutta kuinka väärässä he ovatkaan!

Transformers elokuvasarja on päässyt nyt neljänteen osaansa ja nyt alkaa tuntua lopultakin siltä, että eipä tarvitse enää mennä yhtään näistä katsomaan elokuvateatteriin. Samaa sanoin tosin edellisen osankin kanssa, mutta tällä kertaa olen ihan tosissani tämän kanssa.

Ensimmäinen Transformers-elokuva oli varsin pätevä. Olihan se pelkästään tehoste-elokuvana jo ihan omaa luokkaansa ja olihan siinä tuttuja hahmoja bongailtavaksi lapsuudesta. Toimintaa ja mäiskettä riitti, vaikka tarina ja hahmot jäivätkin jo silloin hyvin heppoisiksi. Seuraavien osien myötä tosin tuntui, että käsikirjoittaminen jäi aina vaan enemmän kauemmaksi taustalle ja toimintapätkien väliin heiteltiin ainoastaan goofball-huumoria erilaisten leikkisien pikkurobottien keventäessä isojen robottien synkkää tunnelmaa. Nyt Michael Bay on vienyt tämän uusimman Transformers-elokuvan myötä tyhjän käsikirjoittamisen täysin uudelle tasolle.

Transformers: Age of Extiction alkaa sykänpuoleisella asetelmalla, jossa kieroontunut CIA:n black ops yksikkö jahtaa kaikkia transformereita, puolesta riippumatta. Yksikön johtaja on liittoutunut Transformereita jahtaavan robotin, Lockdownin kanssa ja tavoitteena on löytää Optimus Prime. Vaurioituneen Primen löytääkin sitten maalla asuva keksijä ja pistää vieraaseen teknologiaan uutta virtaa. Ja tällä pellepelottomallahan on tietysti tytär ja tyttärellä ralliautoa ajava irlantilainen poikaystävä. Keksijällä on myös minillä ajeleva surffarikaveri, mutta tämä toki paistetaan elävältä jo heti alkumetreillä. Onneksi.

Kerronko liikaa jo juonesta? Normaalisithan minulla ei ole tapana tarinasta kertoa muuten kuin itse tarinaa väistellen. Halusin kuitenkin kertoa tämän siksi, että kerroin samalla elokuvan hahmoista suunnilleen kaiken. Siis ihan kaiken. Sen enempää ei ole elokuvan käsikirjoittajat jaksaneet vaivautua syventämään hahmokaartia. Kuten osuvasti Domessa harvinaisen rehellisen arvostelun kirjoittanut Aki Lehti toteaa: suurimmalle osalle hahmoista ei edes vaivauduttu kirjoittamaan tarinaa.

Olen koko elokuvasarjan ajan odotellut sitä hetkeä, kun Megatron kuolee ja kuolleen Megatronin raadosta syntyy Galvatron. Osittain siitä syystä, että olen halunnut nähdä, millainen visio Michael Bayllä olisi Unicronista. Vaan ei, Galvatron syntyy kyllä, mutta ilman Unicronia. Lisäksi Galvatron näyttää olevan tässä elokuvassa ainoastaan seuraavan elokuvan alustusta varten, mitään varsinaista merkitystä juonen kannalta kun itse hahmolla ei ole. Suuren pettymyksen tuottaa Galvatronin kanssa jo tiedossa ollut ääninäyttelijän vaihdos: Hugo Weaving ei näyttele enää Transformers elokuvissa. Näyttelijä ja ohjaajan ajatuivat pienimuotoiseen sanaharkkaan Weavingin arvosteltua Megatronin mitättömyyttä ja koko työnsä tarpeettomuutta Transformers 3:n kohdalla. Tämä on toki hyvin ymmärrettävää: Hugo Weaving on loistavimmista näytttelijöistä, kun puhutaan oman äänen käyttämisestä (jos ette usko, ette ole kastoneet tarpeeksi tarkkaan esim. V for Vendettaa).

Yksi eniten ärsyttävistä asioista Transformers 4:ssa on robottien uusi ulkomuoto. Vieraan teknologian ilme on kadonnut huomattavasti inhimillisempien ja ihmismäisempien piirteiden alta. Kai sitä on helpompi tehdä leluja sitten siltä pohjalta ja hahmoista on helpompi tykätä.

Lähemmäs kolmetuntinen (leffateatterin mainokset ja trailerit mukaanlukien näytös venyy helposti yli kolmeen tuntiin) robottimäiske ei iske sitten niin yhtään. Kaikki taistelut ovat venytetty tarpeettoman pitkiksi ja kunnollista juonta elokuvasta on turha etsiä. Eipä sillä, että Transformers-piirretytkään enää viimeisen muutaman sarjan kanssa tarjoilisivat mitään alkuperäistä sarjaa vastaavaa, mustanpuhuvaa juonikiemuraa, mutta tämä nyt on vaan naurettavaa.

Moni sanoo katsovansa näitä nautinnolla pelkästään efektien takia. Näin voisi itsenikin kanssa olla, jos elokuva ei olisi ihan naurettavan pitkä siihen nähden, että mitään muuta sisältöä ei siitä löydy. Jos haluan katsella isojen robottien mäiskettä edes jonkintasoisella juonella (ja muutamalla iuan oikeasti hauskalla läpällä), katson sitten mielummin Pacific Rimmin uudestaan.