4/10 tähteä

Monsterit Oy (2001) sai tänä vuonna kuulemma jonkun mukaan kauan odottettua jatkoa. Minulle ei tosin ole ihan selvinnyt, kuka yli 5 vuotias on jatkoa odotellut. Ei nyt toki saa ymmärtää väärin, Monsterit Oy on oivallinen animaatioelokuva tietokoneanimaatioiden nousukaudelta, mutta historia on osoittanut, etteivät nämä jatko-osat yleensä ole kovinkaan odottamisen arvoisia.

Tarkalleen ottaenhan Monsterit Yliopisto ei ole jatko-osa, vaan preludi alkuperäiselle elokuvalle. Se kertoo jo aiemmasta osasta tuttujen hahmojen nuoruusajoista yliopistossa. Kuten arvatakkin saattaa, elokuvan juoni lepää paljolti 80-luvun highschool komedioiden klisheiden kierrättämisen varassa. Ongelmana tässä kierrätyksessä on tietenkin se, että kaikki jutut ovat kerrottu jo niin moneen kertaan näistä piireistä, että ne eivät jaksa naurattaa enää ketään.

Näyttelijäkaarti on pääosin sama kuin ensimmäisesäkin osassa. Billy Crystal, John Goodman ja Steve Buscemi vetävät roolinsa varsin identtisesti aiempaan osaan nähden.

Suurempien Disney sidosten myötä Pixarin elokuvissa on näkynyt selkeä kaava: kaikki aikuisille suunnatut viittaukset ja aikuisempi huumori on saanut mennä ja tilalle on jätetty pelkästään perheen pienimpiä (ja tietenkin perheenäitejä) miellyttävää 100% harmitonta viihdettä. Tämä on sinänsä sääli, koska Pixarin elokuvia katselisi kyllä visuaalisuutensa takia enemmänkin. Onneksi muut studiot ovat sentään ottaneet sen verran kovaa tahtia ennen niin paljon muita edellä mennyttä Pixaria kiinni, että graafista silmäkarkkia saa ilman, että pitää vuodattaa aivoverta maksimissaankin ala-asteelle suunnatun dialogin ja rautalangan vääntämisjuonen takia.

Ei siis suurempia yllätyksiä ole tarjolla niin yhtään tämän elokuvan kohdalla. Pixarilta on ilmeisesti myös unohtunut ajan myötä ajatusmaailma, joka perustui jokaisen leffan tuomiin täysin uusiin visuaalisiin tekniikoihin. Ainakaan omaan silmääni ei tule mitään uutta ja ihmeellistä graafista mullistusta koko elokuvan aikana.

Perushuttua lapsille, en suosittele aikuisista kuin perheenäideille.

Pacific Rim tarjoilee kauniissa paketissa jotenkin keskeneräisen oloisen ja tyhjäpäisen toimintaelokuvan. Se on nykystandardienkin mukaan varsinaista silmäkarkkia, mutta aivoille se ei tarjoa muuta kuin flatlineä.

6/10 tähteä

Marvelin elokuvien laadun laskettua The Avengers saagan ja siihen liittyvien oheiselokuvien (Hulk, Iron Man, Thor, Captain America) kuin lehmän häntä elokuva toisensa jälkeen olikin odotukset aika nollissa, vaikka kyseessä onkin ehdottomasti parhaimaan Marvel elokuvasarjaan liittyvä elokuva. X-Men elokuvat ovat alusta alkaen olleet parhaimmistoa Marvel filmatisoinneista eikä vähiten Hugh Jackmanin roolin Wolverinen hahmossa takia. Nyt Wolverine elokuvat ovat alkaneet elää omaa itsenäistä tarinaansa ensin X-Men Origins: Wolverine (2009) ja nyt sitten Wolverine 3D elokuvan muodossa.

Hugh Jackman on onnistunut alusta alkaen tuomaan käytännössä kuolemattoman Loganin/Wolverinen hahmon hyvin sarjakuvaa jäljittelevänä valkokankaalle ohjaajasta riippumatta. Ohjaajat ovatkin sarjan aikana vaihtuneet useaan otteeseen ja tällä kertaa vuorossa kynsiveikon heilumisia ohjaamassa onkin hieman ehkä erikoinen valinta toimintaelokuvalle. James Mangold tunnetaan ehkä parhaiten Johnny Cashin elämänkertaisesta elokuvasta Walk The Line (2005) sekä Angelina Jolielle oscarin tuoneesta mielisairaaladraamasta Girl, Interupted (1999). Tokihan mieheltä löytyy myös muutama toimintaleffa CV:stään, mutta sillä saralla maine ei ole päässyt kummemmin kertymään.

Hieman draaman oloisesti etenevä juoni vie Loganin takaisin Japaniin ja seuraa löyhästi Frank Millerin 1982 julkaisemaa sarjakuvien minisarjaa, joka tunnetaan Japani saagana. Koska tarina oli ennestään minulle tuttu, olikin hieno huomata, miten tarina oli päivitetty varsin hienosti nykypäivään. Ja vaikka Marvel filmatisoinnit ovatkin pääasiassa oleet täysin tyhjäpäisiä aivokuolematoimintaleffoja, Wolverinessa on myös ihan oikeaa juonta. Villi veikkaus tosin, että tämä johtuu aika pitkälti siitä, että kuten muidenkin X-Men elokuvien kohdalla, kyseessä on ihan oikeista sarjakuvalehtien adaptioista (joskin hyvin löyhistä sellaisista) eikä niinkään uudelleenkirjoiteutusta universumista ja uusista tarinoista.

Ninjoja. Niistä pitää aina antaa pisteitä. Miekat heiluvat ja vain heittotähtipilvet puuttuvat. Myös Yakuza on otettu tietenkin mukaan ja tatuoidut miehet kantavat totuttuun tapaan pienikokoisia sarjatuliaseita. Toimintaa siis ei ole unohdettu, mutta suurempi goremainen verenlennätys on sentään jätetty pois, ilmeisestikin matalamman ikärajan takia.

Wolverine tarjoaa parhaasta päästä olevaa Marvel-viihdettä. Yllätyksiä ei kuitenkaan ole kuvassa, elokuva on kaikin puolin varsin keskinkertainen.