Juha Vuorinen on tunnettu eräänlaisena suomalaisten teinipoikien J.K. Rowlingina tehtyään jotain sellaista, johon kukaan kirjailija ei ole kotimaassa aiemmin pystynyt. Nettikirjoittelusta alkunsa saanut kirja saavutti hyvin nopeasti suosion nuoren miesten keskuudessa ja sai tämän kirjoja vieroksuvan ryhmän läräilemään innokkaasti Juoppisen sivuja. Muistan itsekin kirjan ilmestymisajoilta, kun kavereiden kanssa luimme toisillemme ääneen kyseistä merkkiteosta. Luinpahan kirjaa jopa äidilleni hysteerisen naurun katkomana. Niinpä olin vähintäänkin riemastunut, kun tämä pissakakkapillupersehuumorin arkkiteos päätettiin muuntaa elokuvaksi.

Elokuvaversion käsikirjoituksesta ja ohjauksesta on vastannut Lauri Majala, jonka käsialaa on myös Juoppiksen taannoinen teatterisovitus. Itse en ole näytelmää nähnyt, mutta kuulemani perusteella hyvin samanlaisesta sovituksesta on kyse tässäkin. Jotenkin tuntuu silti kieroontuneella tavalla oudolta, että tällaisia teoksia käännetään varsinkin teatterimuotoon, teatteria kun on totuttu pitämään korkeakulttuurina. Ja Juoppis ei todellakaan korkeakulttuuria edusta.

Tarinasta en ala sen kummemmin kertomaan, jokainen voi kipaista lähikirjakauppaan ja hakea omakseen tämän kotimaisen kirjallisuuden ehdottoman klassikon. Tunti kahteenkymmeneenviiteen ei tietysti saa koko teosta tungettua, vaikka kuinka yrittäisi ja ihan hyvä toisaalta niin. Osa varsinkin seksiin liittyvistä irtonaisista jutuista onkin jäänyt pois, mutta toisaalta ne vain pitkittäisivät elokuvaa tarkoituksettomasti. Tällainen huumori kun tuskin jaksaisi naurattaa puoltatoista tuntia kauempaa.

Tarinan kerronta on varsin sekavan oloista, mutta se tuntuu istuvan elokuvan yleiseen fiiliksekseen. Välillä surrealismin asteelle pakenevat juoppohulluuskohtaukset antavat hyvää vastapainoa aivottomalle rellestämiselle. Moraalista saarnaamista delerium-kohtausten vakavuudesta riippumatta ei kuitenkaan Juoppis tarjoile elokuvanakaan ja lähes Lynchiä hipovat eteeriset hallusinaatiot ovatkin varsin kieroontuneella tavalla hauska lisä.

Hahmot ovat varsin hyvin siirtyneet valkokankaalle. Varsinkin Kristian on aineellistunut varsin pelottavan tarkasti todelliseksi ihmiseksi eikä myöskään Juhan toinen, ei niin toivottu ystävä, Mikael, ole juurikaan sitä heikompi. Krista Kososen esittämä Tiina jää aavistuksen verran geneeriseksi, mutta on silti siedettävä. Parasta antia on kuitenkin Joonas Saartamon varsin vakuuttava Juha, joka kaikessa ilmeikkyydessään toistuu varsin tarkkana kopiona kirjasta. Jos jotain olisi saanut hahmoihin toivoa vielä lisää, niin Juhan "Mulle ei vittuilla"-asennetta olisi voinut korostaa hieman enemmän, lausetta kun toisellaan lähes jokaisen päivän kohdalla kirjassa. On ollut myös hauska huomata, kuinka tarkasti puvustaja on myötäillyt *Pastori Kärmeen jälkeä olevaa kirjan kuvitusta. En osaisi kuvitella oikein Juhaa mihinkään muuhun asusteeseen, kuin mustaan vaimonhakkaajaan.

Jokin lehtiarvostelu oli antanut *Juoppohullun *Päiväkirjalle yhden tähden. Arvostelussa mainittiin heti alkuunsa, että arvostelija ei ollut kirjaa lukenut. Siinä mielessä olen samaa mieltä, Juoppis tuskin saa keltään kirjaa lukemattomalta juuri yhtä tähteä kummoisempaa arvostelua, varsinkin jos aihepiiri ahdistaa. Mutta niille, jotka pitävät Juha Vuorista oman aikamme Mika Waltarina, elokuva on puhdasta kultaa.

Annan tälle joko 1 tai 9 tähteä. Voitte päättää itse, kumpi on oikea arvio teille.

Ai niin, vielä yksi lause pienenä spoilerina: "Täytyisköhän sun, Juha, mennä nukkuun?" :D

Edit:

Tässä vielä linkki vähän toisenlaiseen näkemykseen. Odotettavissakin oli, että tällainen on ammattikriitikoiden näkemys. Varsinaisena elokuvanahan Juoppis kun ei edusta mitään huippua, arvo tulee lähinnä siitä, että elokuva on varsin onnistunut kirjakonversio valkokankaalle. Ja sen tämä sankari on harvinaisen onnistuneesti onnistunut missaamaan.

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/joisin-mielummin-homeista-kiljua-kuin-katsoisin-juoppohullun-paivakirja-elokuvan-toistamiseen