Heti lähtöönsä on aiheellista mainita, että odotukset eivät olleet kovikaan korkealla Hobitin suhteen. Tunnelmaa ovat tuotantovaiheessa latistaneet kovasti mm. ohjaajan vaihtuminen del Torosta Jacksoniin sekä 380 sivuisen kirjan venyminen ensin kahdeksi ja sitten lopulta kolmeksi elokuvaksi. Tältä lähtöasetelmalta siis suurin mielenkiinto kohdistuikin HFR-tekniikkaan, mitä Suomessa ei ole vielä missään elokuvassa aiemmin nähty. On myös syytä mainita, että tämä kirjoitus saattaa sisältää paljon asiavirheitä kirjaan viitatessa, onhan Hobitin lukemisesta itselläni vierähtänyt varmaankin 15 vuotta. Pitäneekin ennen seuraavaa osaa kipaista kirjallinen versio kaupasta ja lukaista, niin asiavirheet pysyvät vähän paremmin kurissa jatkossa. Pahoitteluni jo etukäteen siis tästä.

Itse tarinahan on mielestäni alunperin paljon kevyempi ja selkeästi nuoremmalle yleisölle suunnattu kuin Taru Sormusten Herrasta, ja mielestäni voidaankin puhua hyvällä mielellä nuoren fantasiasta aikuisen fantasian sijaan. Tämä ei kuitenkaan ole ilmeisesti mennyt herra Jacksonille kaaliin, vaan esitystapa on hyvin paljon TSH sarjaa muistuttava. Kirja kun on hyvin suoraviivainen ja suhteellisen nopeatempoisesti etenevä (kun vertaa siis tuohon lähes tylsyyden asteelle venyvään hidassoutuiseen kerrontaan TSH kirjoissa) niin tuntuukin jotenkin oudolta, että sama hidassoutuisuus on tuotu Hobittiin. Tämähän toki johtuu vain yhdestä itsestään selvästä asiasta: kirjassa ei ole riittävästi materiaalia 3:een elokuvaan. Ja samasta syystä tarinaan on myös lisäilty paljon ylimääräistä: empä esimerkiksi muista ollenkaan, että Hobitissa olisi missään vaiheessa edes mainittu örkkejä, tässä elokuvassa ne taas on tuotu varsin keskeiseenkin osaan.

Jos muistini ei petä ihan täysin, niin siihen nähden, että on tulossa vielä kaksi elokuvaa, kirjan tarinasta kerrottiin todella paljon tämän elokuvan aikana. Vähän ihmetyttääkin, että mitä viimeisen 3:n tunnin aikana oikein aiotaan kertoa, jos saman verran tarinaa tuupataan seuraavaan elokuvaan. Ehkäpä Peter Jackson sittne tekee viimeisestä elokuvasta tunti 20 minuuttia pitkän. Tai ehkäpä ei. Pitkittäminen näkyy elokuvassa pitkinä maisemapanerointeina, mutta myös positiivisena yllätyksenä, mitä jäin kaipaamaan TSH elokuvissa: Tolkienin maailman kuvan maalailussa keskeisessä osassa ovat olleet kaikissa kirjoissa eri kansojen laulut ja niitä kuultiinkin paljon enemmän kun TSH elokuvissa. Ja se oli hyvä se.

Näyttelemisen puolesta tarjolla on keskinkertaista suorittamista. Vaikka kovasti pidänkin Martin Freemanista, joka siis näyttelee Bilboa tässä elokuvassa sekä Ian McKellenistä (Gandalf), ovat heidän suorituksensa varsin mitäänsanomattomia. Mielenkiintoisimmiksi hahmoiksi suoritusten kautta nousevatkin mielestäni Hobbitissa Sylverster McCoyn varsin sopivan höperön oloinen Radagast Ruskea, josta tulee vahvasti mieleen David Jasonin roolisuoritus Rincewindinä taannoisessa Terry Pratchett filmatisoinnissa The Color of Magic, sekä tietysti Andy Serkisin aina yhtä loistava roolisuoritus digitaalisena Klonkkuna, joka on saatu tällä kerralla vieläkin eläväisemmäksi kuin aiemmin. Kääpiöt jäävät kaikki hyvin laimeaksi eikä yhdenkään (tietenkin Thorin Tammikilpeä lukuunottamatta) persoonaa tuoda oikein millään lailla esiin. Tokihan se on vaihea tuoda tuollaisen lauman hahmoja esiin yksi kerrallaan, mutta aikaa siihen olisi tässä tuotannossa riittänyt ihan riittämiin. Yksi juttu oli kuitenkin hauska huomata: "when you reach max level, you stop levelling" (katso kuva). Toisin kuin Ian McKellen, Sean Conneryn tavoin Christopher Lee on näyttänyt lakkaavan ikääntymästä ja näyttääkin Sarumanina uskottavasti jopa nuoremmalta kuin aiemmin. Ja tämä on hämmentävää, kun muistan koko elämäni ajalta Christopher Leen olleen vanha, charmikas mies.

Sitten siihen tekniikkaan. Hobittihan on käsittääkseni ensimmäinen täyspitkä elokuva, joka on toteutettu kokonaan HFR-tekniikalla. HFR tulee sanoista High Frame Rate, joka on hyvin itsensä selittävä. Elokuva esitetään siis korkeammalla kuvataajuudella, Finnkinolla tämä tarkoittaa frameraten kasvua 24:stä 48:aan. Uuden tekniikan myötä elokuvateatteri on joutunut myös uusimaan 3D-lasinsa ja HFR-lasit ovatkin passivise, ilmeisesti pyöröpolarisoidut lasit. Etuutena passivisissa laseissa on tietenkin sähköttömyys, mikä sekä keventään laseja että myös tekee niistä paljon toimintavarmemmat. Uudet lasit istuivatkin varsin mukavasti silmälasejen päälle eivätkä pahemmin painelleet näinkin pitkän elokuvan aikana. Perinteiseen pysty-vaaka polarisaatioon nähden pyöröpolarisaatio tuo myös sen etuuden, että pään kallistaminen ei riko 3D-efektiä. Tässä panostus onkin mennyt todella kohdalleen Finnkinolla, iso plussa siitä.

HFR kuva on vähän outoa katsella ensialkuun. Kaikki tuntuu olevan jotenkin nopeutettua ja liian terävää, kun lähes kaikki motionblur jää pois. Mielestäni pitäisikin miettiä elokuvan tuotantovaiheessa, että pitäisikö motionblurria lisätä jälkikäsiittelynä kuvaan, nyt kun sen puute saa sellaisen tunnelman, että kaikki olisi kuvattu studiossa (joka varmasti pitääkin paikkansa pääosin, mutta illuusio todellisuudesta jää siksi hyvin vajavaiseksi). Hämmentävää myöskin on, että uutta tekniikkaa ei ole oikein käytetty hyväksi Hobitissa: vaikka tekniikka suorastaan huutaa järjettömiä hidastuksia ja nopeatempoista kameran kuljetusta, näitä ei Hobitissa ei nähdä. Myöskin käsivaralta (lue: stedicamilla) kuvatut osiot kaipaavat selkeästi vielä harjoittelua HFR-tekniikan myötä. Pienimmätkin tärähdykset näkyvät välittömästi kuvassa, mikä taas antaa hyvin äkkiä todella halvan fiililksen. Silmä kuitenkin tottuu lähes kolmituntisen elokuvan aikana nopeaan framerateen ja ärsyttävät pikkupiirteet jäävät taustalle.

Toinen ärsyttävä piirre, minkä epäilen johtuvan framejen lyhyestä valotusajasta (ja siitä johtuvasta runsaan valon käytöstä) on syvyysvaikutelman vähentyminen. 3D:tä olennaisempaa syvyysvaikutelman kannalta on syvyyden epätarkkuus, joka on tässä elokuvassa monissa kohdin paljon vähäisempää, kuin mitä on tottunut. Tämä aiheuttaakin aivoissa ikävän ristiriidan monissa kohden, kun varsinainen 3D antaa kuvaa syvyysvaikutelmasta vaikka itse kuva ei sitä tee. 3D on muuten elokuvassa varsin laadukasta, vaikkakin sen hyödyntäminen tehosteena onkin aika vähäistä mm. lasin vääristymiä ja vesisadetta lukuunottamatta. Tuntuukin tänä päivänä aika pitkälti siltä, että alkuvaiheen 3D:llä revittelyn jälkeen, kolmiulotteisuudesta on tullut vain pakollisuus blockbustereissa eikä sillä edes yritetä tuoda mitään sen kummempaa lisäarvoa elokuvaan.

Kyllähän Hobitista siltikin löytyy paljon hyvääkin. Valitettavasti ne hyvät asiat ovat esitelty jo aiemmissa TSH elokuvissa, eikä siksi mikään hyvä tunnu oikein miltään. Lavastus on paikkapaikoin varsin näyttävää, joskin (en tiedä sitten johtuuko juuri tuosta HFR:n tarjomasta studiomaisuudesta) varsinkin elokuvan intron aikana lavasteet näyttävät välillä kovin paperimassa+maalimaisilta. Tietokonegrafiikka on ensiluokkaista, mutta muutahan ei tänä päivänä voi oikeastaan odottaakaan tämän kalibeerin elokuvilta.

Hobitti on heikko/keskiverto Hollywood blockbuster. Se tarjoaa alusta loppuun keksinkertaisuuksia ja varmasti suututtaa aikamoisen joukon kirjaa rakastaneita. Jos siis TSH tuntui mauttomalta parodialta alkuperäisestä tarinasta, niin tästä elokuvasta ei saa kuin pahan mielen. Hobitti on suunnilleen niin huonoa, kuin tällä budjetilla voidaan päästää tuotantokoneistosta läpi. Ja silti jostain kumman syystä odotan seuraavaa osaa...

Annan tälle IMDB:ssä 5/10 tähteä.