Vaikka rakastankin lukemista harrastuksena, on se jäänyt kesän aikana vähän muiden harrastuksien varjoon. Kesällä tulikin luettua enemmän kaikkeen moottoripyörään ja moottoripyöräilyyn liittyvää ajankohtaista asiaa eikä niinkään kertomakirjallisuutta. Niinpä Rajaniemen Kvanttivarkaan lukeminen venähtikin todella pitkälle aikaskaalalle, kun kirja odotteli uutta lukuinnostusta välillä yöpöydällä, välillä työpaikalla. Innoittaja saapui kuitenkin varsin tyypillisessä muodossa: koska olen päättänyt, että en lue useampaa kuin yhtä fiktiivistä kirjaa yhtäaikaa, oli Kvanttivaras saatava luettua loppuun uuden Alastair Reynoldsin tieltä.

Pahoittelen jo heti lähtöönsä, jos tämä kuvaus kysesestä kirjasta on hieman katkonainen ja epäjohdonmukainen. Luin tosiaan kirjaa yli puoli vuotta. Pitkä lukuaika ei kuitenkaan todellakaan johtunut kirjan heikkoudesta vaan päinvastoin Rajaniemi on kyllä kirjoittanut jotain todella onnistunutta ja hienoa.

En ole jostain syystä onnistunut tutustumaan kotimaiseen science fictioniin kovinkaan kunnolla. Tuntuu, että sekin vähä, mitä tarjontaa on, tahtoo keskittyä lähinnä lähitulevaisuuden ongelmiin ja uhkakuviin. Valitettavan paljon myös kotimaisen scifin saralla on tullut vastaan ikävää paatosta ja lukijan syyllistämistä, mikä ei itseäni lukijana niin kovasti viehätä. Rakastan itse sitä ihmetyksen tunnetta (eng. "sense of wonder") ja mielikuvituksen rajoja hipovaa teknologiatykitystä. Valoisia, tai ainakin edistyneitä tulevaisuuden kuvia, ei niinkään kauhuskenaarioita siitä, mitä tapahtuu kun kaikki menee pieleen.

Kvanttivaras tarjoileekin sekä ihmetyksen tunnetta että teknologiapornoa isolla kädellä. Heti alkuun esitellään varsin aivoja mutkalle vääntävä konsepti dilemmavankilasta, jonka tehtävänä on kasvattaa vankeja tekemään oikeita valintoja eräänlaisen pelin muodossa. Konsepti on varsin pään räjäyttävä ja nerokas ja se pistääkin heti alkuunsa lukijan mielikuvituksen koville.

Kvanttivarkaan päätapahtumat sijoittuvat määrittelemättömän ajan päähän tulevaisuuteen Marsin erääseen liikkuvaan kaupunkiin nimeltään Oubliette. Oublietten varsin keskeisenä piirteenä on eräänlainen tietoisuuden laajennus, ulkomuisti ja sen tukena toimiva tietynlainen yksityisyysprotokolla, gevulot. Nämä konseptit herättävätkin aluksi hieman hämmennystä, mutta niiden rakenne tulee varsin hyvin esille kirjan edetessä eteenpäin. Oubliettessä on käytössä myös eräänlainen aikaan perustuva järjestelmä, millä tasapainotellaan ihmisenä ja vastapainoisesti palvelustehtäviä suorittavana Hiljaisena koneena olemisen välillä. Jokainen Oublietten kansalainen kantaa mukanaan kelloa, josta näkyy jäljellä oleva aika, mitä ihmisenä saa viettää ennen siirtymistään Hiljaisen joukkoon. Hiljaisten joukkoon siirryttyään kansalaisen mieli siirretään erilaisiin tehtäviin erikoistuneiden koneiden ruumiiseen, jossa hiljaiselon aika sitten vietetään palvellen Oubliettea.

Päähenkilönä Kvanttivarkaassa esiintyy varsin lahjakas varas nimeltään Jean De Flambeau, joka pelastetaan Dilemmavankilasta suorittamaan varsin erikoinen tehtävä. Tehtävää valvomaan on pestattu Oortin pilvestä kotoisin oleva, tuskin enää ihmistä teknisesti muistuttava, enkelimäinen soturi Mieli ja hänen ainutlaatuinen aluksensa Perhonen. Kolmikolla on edessään varsin monivaiheinen ja -ulotteinen tehtävä, joka tarinan edetessä kietoutuu voimakkaasta De Flambeaun menneisyyteen.

Harvemmin kirjoissa, toisin kuin elokuvissa, nopeatempoiset taistelukohtaukset nousevat näin tyylikkäästi esiin. Yleensä kirjoissa taistelujen kuvaukset tuntuvat olevan aika pitkälti pakkopullaa, josta koitetaan päästä yli. Kvanttivaras tekee tässä kuitenkin raivokkaan poikkeuksen ja kirjan sisältämät muutamat nopeatempoiset yhteenotot ovatkin sellaista teknologiapornon tykitystä, että ne joutuu lukemaan useampaan kertaan ymmärtääksen, mitä oikein tapahtui. Parhautta on vieläpä paikkapaikoin esitettävät erilaiset näkemykset näiden mäiskeiden kohdalla, kun toinen osapuoli vierestä katsellessa näkee vain lopputuloksen ja toinen näkee varsin loppuun viedyn strategisen teknologiakamppailun.

Kvanttivaras annostelee todella laadukasta scifiseikkailua kovemman scifin ystäville sivu toisensa jälkeen. Mitä lähemmäs loppua kirja tulee, tulee myös lukijalle selväksi, että tarina ei pääty tämän kirjan päättyessä. Ja viimeisen sivun luettuani olikin pakko googlettaa tarinan jatkosta. Ilokseni sainkin huomata, että alkukielinen versio (Hannu Rajaniemihän tosiaan kirjoittaa nämä kirjat englannin kielellä) Fraktaaliprinssistä, sarjan seuraavasta osasta, onkin jo julkaistu. Käännöstä saadaan odotella vielä seuraavalle vuodelle ja odotankin jo innolla sen julkaisua. Kvanttivarkaan perusteella kun Rajaniemi nousi suoraan suosikkieni joukkoon.