7/10

Varsin mielenkiintoinen kokemus kyllä käydä Vantaan Flamingossa elokuvissa lauantai-iltana 23:00 alkavassa näytöksessä, ei voi muuta sanoa. Vietimme sukulointiviikonloppua siskonpoikani, Paavon, seurassa ja päätimme lähteä keilaamaan ja elokuviin vielä lauantain myöhäisiltaan. Flamingo houkutti vähän tyhjemmän salinsa ja pysäköintimahdollisuuksiensa takia ja otimmekin suunnan kohti Vantaata. Oman eksoottisen sävynsä elokuvavisiittiin toivat pienessä nousuhumalassa olevat noin parikymppiset nuoret miehet, joille elokuvissa käymisen etiketti oli todennäköisesti vieras konsepti. Kun tulee käytyä paljon elokuvateatterissa, niin sitä kiinnittää näihin häiriköihin suhteellisen paljon huomiota. Alun leffan päälle puhumisen ja muun örisemisen jälkeen kuitenkin häirikötkin alkoivat ilmeisesti katsoa leffaa ja päästiin itse asiaan.

Looper on uutuuttaan rahiseva scifijännäri, joka käsittelee aikamatkailua ja siihen liittyviä dilemmoja. 2040-luvulle sijoittuvan elokuvan päähenkilönä nähdään Joseph Gordon-Levittin esittämä Joe, joka hoitelee tulevaisuuden rikollisten likapyykkiä. Aikamatkailua ei ole vielä keksitty elokuvan tapahtumien aikaan, mutta tulevaisuudessa on. Toki se on välittömästi kielletty, mutta eihän se rikollisia estä. Tulevaisuudessa kun ruumiiden hävittäminen on käytännössä mahdollista elokuvassa hyvin nopeasti viitatun bodytaggingin takia, rikollisjärjestöjen teloitukset hoidetaankin lähettämällä teloitettava menneisyyteen. Menneisyydessä sitten Joen kaltaiset Looperit teloittavat ajassa palanneen uhrin välittömästi, keräävät mukana lähetetyt hopeaharkot taskuunsa ja hävittävät ruumiit.

Tulevaisuudessa alkaa kuitenkin tapahtua jotain outoa ja loopperien sopimuksia aletaan lopettaa loopin sulkemiseksi kutsutulla käytännöllä. Loopin sulkemisella tarkoitetaan toimintamallia, missä looperin 30 vuotta vanhempi minä lähetetään takaisin teloitettavaksi ja looperille tarjotaan viimeisestä keikastaan iso kasa kultaa. Kuten arvata saattaakin, myös Joen looppi päätetään sulkea. Ja tietenkin 30 vuotta vanhempi minä pääsee karkuun.

Jo lähes alkumetreiltä on hyvin selvää, miten Looper tulee päättymään. Siitä, ja joistain varsin tehokkaasti huomiotta jätetyistä aikamatkailuun liittyvistä ongelmista (mm. kaaosteoreettisesta vaikutuksesta jne.), Looper tuntuu varsin hyvin kirjoitetulta. Elokuva kerrotaan myös osittain keskittyen draamaan ja hahmojen syventämiseen. Huumoria Looperissa on varsin vähän ja sekin vähä varsin mustaa.

Looper edustaa aivan selvästi toimintafilmeissä viime aikoina noussutta uutta ilmiötä, jossa tehosteita ja toimintaa jätetään enemmän ja enemmän taustalle ja itse tarinaan ja kerrontaan keskitytään entistä enemmän. Jo tuosta Dredd 3D:stä kirjoittaessani mainitsin elokuvan Drive ja siihen täytyy myös viitata tässä yhteydessä. Vaikka Looper ei edustakkaan ihan kaikkein älykkäintä kärkeä tässä uudessa toimintadraama lajityypissä, siinä on selkeästi piirteitä uudenlaisesta näkemyksestä tehdä toimintaelokuvaa. Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä, että Steven Seagalin ja Jason Stathamin kaltaisten tähtien kulta-aika onkin vihdosta viimein ohi. Tokihan Looperin toisessa pääroolissa nähtävältä Bruce Willisiltä saadaan näyte perus-Bruce kohtauksesta, jonka päätteeksi herra onkin sitten ihan veren ja lian peitossa. Mihinkään nykyään niin muodikkaaseen goreen ei kuitenkaan tässä elokuvassa mennä eikä oikeastaan missään kohden elokuvaa voikkaan sanoa mitenkään yltiöraa'aksi.

Näyttelijävalinnat tuntuvat toimivan tässäkin elokuvassa oikein hyvin. Rajoittavana tekijänähän on toki ollut mm. edes vähäinen yhdennäköisyyden tarve päänäyttelijöiden välillä, missä ei kyllä olla mielestäni onnistuttu ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Näyttelijät ovat kuitenkin muuten uskottavia rooleissaan, Gordon-Levitt nuorena menijänä ja Willis tyypillisenä synkistelijänä.

Looper on mukava piristys toimintascifin saralla, kiva nähdä välillä jotain muutakin kuin pelkästään aivokuolemamäiskettä tälläkin saralla. Mikään varsinainen mestariteos se ei toki ole, mutta viihdyttää varmasti suurinta osaa katsojista.