maanantai 12. marraskuuta 2012
Elokuva: The Astronaut Farmer (2006)
8/10
The Astronaut Farmer kertoo lämminhenkisen draaman keinoin amerikkalaisesta Charles Farmerista, joka rakentaa maatilansa ladossa avaruusrakettia. Koko perheen omaisuus on kulunut lähes mielipuoliseen projektiin, mutta loppusuora häämöttää. Valtio kuitenkin kiinnostuu Farmerista siinä vaiheessa, kun mies yrittää ostaa 4,5 tonnia rakettipolttoainetta. Yhdysvaltain ilmailuhallitus koittaakin kaikin keinoin estää Farmeria laukaisemasta rakettiaan kommentoimalla mm., että avaruusmatkailu pitäisi jättää ammattilaisille.
Osittain perhedraamana etenevä elokuva on muutamista epäloogisuuksista huolimatta varsin realistinen kuvaus mielipuolisesta haaveesta ja kaikkensa antamisesta sen eteen. Joukkoon on tungettu myös hieman lähes campin asteelle menevää huumoria, mutta se ei liiemmin haittaa vähäisen määränsä takia. Hyväntuulisuus säilyy läpi elokuvan ja myös sitä ihan oikeaa ihmetyksen tunnetta tarjoillaan sopivana annoksena.
Elokuvan pääroolissa nähdään varsin takuuvarma, Oscar-palkittu Billy Bob Thorton, joka vetääkin roolisuorituksensa mallikelpoisesti läpi alusta loppuun hieman ristiriitaisena, lähes pakkomielteisenä raketinrakentajana ja samaan aikaan perheenisänä. Perheen äitiä näyttelee ehkäpä parhaiten kauhufilmitaustoistaan (mm. Candyman) tunnettu Virgina Madsen. Mukana on myös itse Bruce (Bruce Willis) vaikka miestä ei lopputeksteistä jostain syystä löydykkään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti