Teräsmiehen täytyy olla yksi tylsimmistä supersankareista. Hahmo itsessään jo on puhtoinen kuin ensilumi desinfiointiainetehtaalla ja osittain tästä syystä olenkin tuntenut tietynlaista inhotusta ja etäisyyttä Clark Kentin alteregoa kohtaan. Myös Clark Kent on ärsyttävän stereotyyppinen: silmälasipäinen ja sosiaalisesti vaivaantunut nurkkatoimittaja ei oikein ole mieleeni. Inhotustani Teräsmiestä kohtaan on myös lisännyt suuresti ehkäpä yksi ankeimmista vedoista sarjakuviin pohjautuvissa filmatisoinneissa: teinidraaman muotoon muutettu Smallville.

No nillitykset sikseen, odotin tätä elokuvaa aika lailla, paperilla kun filmi näyttää kohtuullisen potentiaaliselta. Kiistämättä yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista elokuvantekijöistä, Christopher Nolan, on lyönyt taas hynttyyt yhteen vakiokirjoittajansa, David S. Goyerin kanssa, ja lopputuloksena oli käsikirjoitus Man of Steelille. Nolania ei kuitenkaan nähdä tällä kertaa ohjaajan pallilla, vaan elokuvaa ohjaamaan on valittu jo aiemminkin runsaasti sarjakuvafilmatisointien parissa työskennellyt (300, The Watchmen) Zack Snyder. Myönnän kyllä avoimesti, että Snyder on jättänyt minuun aikamoisen vaikutuksen: harvoin ohjaaja uskaltaa lähteä vastoin kaikkien vastustusta tekemään Watchmenin kaltaisesta klassikosta elokuvaa ja onnistuu siinä yhtä loistavasti. Parhaiten mieheltä kuitenkin muistuu mieleen unenhuuruinen babe-mäiskeleffa Sucker Punch, joka vaikutti eteerisellä luonteellaa minuun vahvasti.

Olin jo aiemmin kuullut ihan ensikäden kommentteina, että elokuva on vähintään huono. Ja nämä kommentithan saivat minut kiinnostumaan vielä enemmän. Eilen sitten tutustuin hieman tarkemmin elokuvan internetissä saamaan kritiikkiin ja kaava oli aika selvä: leffa sai hyviä tai kohtalaisia arvioilta kaikilta muilta, paitsi niiltä, joiden ensimmäinen argumentti oli "Tämä ei ole Teräsmies, jonka me tunnemme". No KYLLÄ! Jos jotain parannusta Teräsmies-juttuihin kaivataan, on se teräsmies itse.

Lähes 2,5 tuntinen elokuva koostuu oikeastaan tarkemmin kahdesta osasta, alkupuolen teräsmiehen kasvutarinaa käsittelevästä draamasta ja loppupuolen "aivot narikkaan"-henkisestä mäiskeestä. Minusta nämä pitäisikin ehkä arvostella siitä syystä ihan erikseen.

Alkupuolisko tuo hyvin selkeästi esiin sen tosiasian, että elokuvan ovat käsikirjoittaneet Chris Nolan Ja David S. Goyer. Draama on normaalista supersankarielokuvasta huomattavasti paremmuudessaan poikkeavaa ja hahmot ovat varsin uskottavia. Varsinkin tähtiä vilisevä miesnäyttelijäkaarti loistaa täydellisten näyttelijävalintojen kautta huomattavan onnistuneena. Yksi parhaimmista valinnoista on ehdottomasti valitettavan vähän valkokankaalla viime aikoina näkynyt Kevin Costner, joka vetää varsin itselleen tyypillisen roolin Jonathan Kentin hahmossa. Myös Russell Crowe on ollut varsin osunut valinta Jor-Elin hahmoon. Michael Shannonista voidaan olla montaa mieltä ja vaikka itse en miehen suurimpia faneja olekaan, ei mies tässä elokuvassa ollut kuin paikka paikoin ärsyttävä.

Teräsmies esitetään synkempänä hahmona kuin koskaan aikaisemmin on nähty. Synkänpuhuva nuori mies taisteleekin omaa itseään vastaan pitääkseen voimansa piilossa. Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoa. Välillä hyvä luonto voittaa ja pelastellaan ihmisiä varmalta kuolemalta, välillä taas vihaspäissään lävistellään rekka-autoja sähkötolpilla. Ei ole helppoa olla niin sairaan kova jätkä.

Ja siinä, missä alkupuolisko tarjoaa vähän keskivertoa tämän genren elokuvaa parempaa draamaa, loppupuolisko sitten latistuukin keskinkertaisuuksien joukkoon. Totuttuun tapaan maailmanloppu uhkaa ja viitta hulmuten Teräsmies viipottaa pahiksia kuonoon mättämään. Ja totuttuun tapaan tahtoo vihollinen olla ylivoimaisen oloinen. Turhan pitkäksi venytetty lopputaistelu alkaa haukotuttamaan ja latistaa elokuvan alkupuoliskon tarjoileman tunnelman. Miksi näin?

Efektimäiskeen määrä kulkee yleensä käsikädessä myös sen muun visuaalisen kaunistelun kanssa ja silmäkarkkiahan Man of Steel tarjoileen runsaissa määrin. Alun Kryptonia ja sen paikallista tekniikkaa ja kulttuuria kuvastavat visuaaliset herkut ovat varsin paljon sitä kuuluisaa ihmetyksen tunnetta herättävää kamaa ja onkin siksi sääli, että lopussa tämä niin varsin sivistynyt ja teknologisesti kehittynyt sivilisaatio päättää alkaa tapella nyrkein.

Kokonaisuutena Man of Steel yrittää ehkä vähän liikaa olla kaikkea. Samanlaisia tuntemuksia aiheutti omalla vuorollaan Nolanin edellinen The Dark Knight Rises, joka sitten ei loppujen lopuksi yltänyt ihan edeltäjänstä asteelle. Liian dramaattinen tyylin muutos kesken elokuvaa saa paketista jotenkin vähän liian rikkonaisen ja vähän vaikuttaisikin siltä, että Man of Steel ei tule miellyttämään kokonaisuutena oikein mitään yleisöä. Tähtien antaminen siksi Man of Steelille onkin niin vaikeaa alkupuoliskon ollessa kahdeksan tai jopa yhdeksän tähden arvoista, loppupuoliskon taas vajotessa ironmanilaiseksi parin tähden oksennukseksi. Lopputuloksena päädyin kuitenkin antamaan Man of Steelille 7 tähteä, sen ollessa kuitenkin parempi kuin suurin osa ehkä rajuiten yleisöä aliarvioivassa genressä tehdyistä leffoista.

Man of Steel @ IMDB