(julkaistu alunperin xl8r.com:issa)

Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni luen kirjan sen jälkeen kun olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Elokuvan näkemisestä tässä tapauksessa on kylläkin jo vierähtänyt tovi enkä muistanut itse elokuvasta näemmä juuri mitään.

Philip K. Dickiä pidetään yhtenä "suurista" science fiction kirjailijoista. Olen tutustunut hänen tuotantoonsa ensimmäisen kerran jo hyvin varhaisella iällä, muistaakseni ala-asteikäisenä lainasin kirjastosta kyseisen kirjailijan Mahdoton Planeetta nimisen novellikokoelman. Ja se muuttu käsitykseni kirjallisuudesta koko elämäkseni. Vaikka vietinkin sitten elämässäni yli kymmenen vuotta koskematta juurikaan kaunokirjallisuuteen, jäi se joku kipinä palamaan sekä William Gibsonin että Philip K. Dickin tekstistä (joista silloin en oikein vielä ymmärtänyt kunnolla mitään) ja nyt myöhemmin olenkin ahminut kyseisten kirjailijoiden tuotoksia isolla kädellä.

Hämärän Vartija on alkukielisenään julkaistu vuonna 1969 ja vaikka kyseessä on ainakin näennäisesti futuristinen tarina, paistaa siinä läpi 60-luvun loppupuolen huumekulttuurin vaikutus hyvin voimakkaasti. Kirjan jälkisanoissa kirjailija itse tilittääkin tarinan yhteyksiä omaan elämäänsä ja kertoo, että kirjan synkimmätkin ihmiskohtalot perustuvat oikeisiin ihmisiin.

Hämärän Vartija on hyvin moniulotteinen kirja. Se on synkkä trippi huumeiden avulla hajoavaan mieleen ja persoonallisuuden hiipumiseen, mutta se on myös samalla mustanpuhuva dekkari sisältäen yllättäviä salaliittomaisia juonenkäänteitä. Lämpöä tarinasta ei kuitenkaan kovinkaan paljon löydy, vaan D-aineen orjuuttamat narkomaanit elävät elämäänsä päivän kerrallaan mustan puhuvassa paranoian sävyttämässä maailmassa.

Jokin näissä synkissä kirjoissa vetoaa minuun, en tiedä mikä se oikein on. Kaikessa mustuudessaan Hämärän Vartija on todellinen mestariteos.