8/10

Disney on viime vuosina uusinut satuklassikkoja isolla kädellä. Tim Burtonin maini versiointi Liisa Ihmemassa -tarinoista ja Sam Raimin vähän mitäänsanomaton Oz the Great and Powerful ovat puhaltaneet uutta eloa näihin jo niin moneen kertaan esitettyihin, vanhoihin tarinoihin. Tällä kertaa Disney tarttuu omaan animaatioklassikkoteokseensa, vuonna 1959 julkaistuun Prinsessa Ruususeen. Jo Oz:in reitittämällä tiellä tarinaa kerrotaan kuitenkin vähän toisin, tällä kertaa lähtöasetelma on käännetty täysin päälaelleen: tarinan päähenkilönä onkin puolen vuosisataa sitten tehdyn klassikon pahis: musta keiju Maleficent!

Nimirooli on kirjoitettu suoraan pääroolissa esiintyvälle Angelina Jolielle. Enkä ihmettele; eipä tule vaihtoehtoista näyttelijää mieleen, jonka osaisin kuvitella tähän rooliin jo ihan konseptinkin tasolla. Jolie on osallistunut myös elokuvan tuotantovaiheessa kuulemma huomattavan paljon tämän päähahmon kehitykseen ja sehän näkyy: rooli tuntuu istuvan Jolielle yhtä loistavasti kuin elokuvassa käytetyt poskipääimplantit naisen naamaan.

Disneyn tapa esittää nämä sadut uudenlaisessa visuaalisessa loistossa sai alkunsa Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvassa, jossa hämmästyttävä ja ehkä hieman jopa eteerinen väriloisto vangitsi katsojansa todelliseen satumaailmaan. Sama sadunomainen tunnelma välittyy myös Maleficentissa, kauniit värit ja varsinkin luonnon korostaminen iskevät katsojaa kasvoihin kuin kourallinen keijupölyä. Tarinan muuttuemmassa useita asteita synkempään suuntaan, myös visuaalinen esitystapa vaihtuu: kauniit värit ja kukoistava luonto vaihtuvat sinimustaan kuolleeseen ikiyöhön.

Hahmokavalkaadi on hyvin esikuviaan jäljittelevää, niinkuin tämän kaltaisessa spinoffissa pitäisikin olla. Haltijakummit ovat esitetty tosin rajusti goofball-henkisempinä hahmoina, mutta se yllättävää kyllä sopii hyvin Maleficentin muuten niin mustanpuhuvaan tunnelmaan.

Silti jotain jää uupumaan. Mikä se on, sitä en pysty sanomaan. Takaraivossa kutkuttelee ajatus, että mitäs jos Disney olisi sittenkin valinnut Tim Burtonin ohjaamaan tämän elokuvan (hän oli tosiaan ehdolla ohjaajaksi ja sidottukin projektin alkumetreillä tähän elokuvaan). Enemmän Disneyn tuottajana kunnostautunut Robert Stormberg on tehnyt kyllä näyttävää työtä, mutta kun se olisi voinut olla vielä vähän parempi...

Ohjaaja Gore Verbinski ja tuottaja Jerry Bruckheimer palaavat The Lone Rangerin myötä seikkailuelokuvien pariin. Kyseessä onkin aiemmin varsin onnistuneita elokuva tehtaillut kaksikko, aiemmin kun samoissa käsissä on syntynyt Disney-tuotantosarja Pirates of the Caribbean. Ja Disney-tuotannosta on myöskin kyse tälläkin kertaa ja sehän tietää tietysti sitä, että elokuva on suunnattu myös vähän nuoremmallekin yleisölle.

Bruckheimer tunnetaan yhtenä Hollywoodin nimekkäimpänä tuottajana ja tietynlainen täydellisyys paistaakin miehen tuotannoista vuosien kokemuksen selvästi sanellessa, miten asiat tulisivat tehdä. Lopputuloksessa se näkyykin sitten myös The Lone Rangerissa: elokuva on kaikin puolin viimeistelty ja vaikka leffa tihkuukin toimintaa alusta loppuun asti, se ei sorru silti tuomaan pelkkää efektimäiskettä pääosaan.

Jokainen varmasti tietää, että The Lone Rangerissa toisessa pääosassa on itse Johnny Depp. Ja kunten arvata saattaakin, miehen hahmo on yksiselitteisesti elokuvan parasta antia. Tonton sekavanvakavan intiaanihahmon koominen olemus ja käytös saavat aikaan naurun pyrskähdyksiä teatterissa elokuvan alusta loppuun. Varsinaiseen pääosaan The Lone Rangerina on valittu hieman nimettömämpi Armie Hammer, jonka suoritus on suhteellisen tasapaksua perusnäyttelemistä. Myös Tim Burtonin vaimo, Helena Bonham Carter nähdään elokuvassa porttolaa pyörittävänä yksijalkaisena madamena.

The Lone Rangerin juoni on suhteellisen perushuttua: on hopean lumoissa olevia rikollisia, ratsastavia texas rangereita ja kieroilevia rautatiepohattoja. Tarinaa kerrotaan nopealla temmolla eteenpäin eikä kuudestilaukeavista juurikaan pääse edes sarjatulimaisen ampumisen yhteydessä panokset loppumaan. The Lone Ranger tarjoileekin kieli poskessa "aivot narikkaan"-viihdettä puhtoisessa ja lapsiystävällisessä paketissa. Tällaiselle harmittoman hauskalle elokuvalle voi antaa ihan hyvällä omalla tunnolla kahdeksan tähteä.

8/10

The Lone Ranger @ IMDB